Obama's Victory, Hope for a Better Life

<--

Törmäsin viikko Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeen kadulla naapurin pariskuntaan, joka oli lähdössä kävelylle.

Tiesin, että kumpikin oli äänestänyt presidentiksi demokraatti Barack Obamaa, ja päätin kysäistä, miltä nyt tuntuu, kun vaalimainokset ovat kadonneet televisiosta ja kovin mekkala on ohi.

“Tuntuu tosi hyvältä!” lehdenkustantajavaimo totesi.

“Suunnittelemme matkaa Eurooppaan”, mies, lääketieteen tutkija, sanoi iloisena.

Eurooppaan kehtaa taas matkustaa, hän lisäsi.

Monien vaikeiden vuosien jälkeen ulkomaailmalla ajatellaan taas myönteisesti Yhdysvalloista, amerikkalaisista ja amerikkalaisuudesta.

Euroopassa ei enää pilkata tyhmiä amerikkalaisäänestäjiä, vaan pohditaan ulkoministeri Alexander Stubbin sanoin: “Saa nähdä, koska Euroopassa tapahtuu vastaavaa, ja vaaleissa valitaan värillinen presidentti tai pääministeri.”

Yhdysvalloissa vuosia asunut suomalaisystäväni totesi tekstiviestissään vaalivoiton selvittyä: “Amerikan vihaajille koittaa vaikeampi aika.”

Ei ole epäilystäkään, etteikö Obaman vaalivoitto olisi parantanut ilmapiiriä Yhdysvalloissa ja maailmalla.

Viikko vaalin jälkeen USA Today -lehden kyselyssä 68 prosenttia amerikkalaisista sanoi, että heillä on myönteinen käsitys Obamasta. 65 prosenttia uskoi maansa tilanteen paranevan seuraavan neljän vuoden aikana.

Tämä siitä huolimatta, että Obama sai “vain” alle 53 prosenttia äänistä. “Hänen saamansa vastaanotto on jotain, mitä emme ole nähneet vuosikymmeniin”, sanoi Pew-tutkimuslaitoksen johtaja Andrew Kohut.

Presidentti George W. Bushin ja hänen edeltäjänsä demokraatti Bill Clintonin valinnan jälkeen vain hieman yli puolet amerikkalaisista uskoi maansa muuttuvan parempaan suuntaan seuraavan nelivuotisen aikana.

Kun hehkutetaan Obaman aiheuttamaa hyvän olon tunnetta, on muistettava, että monille amerikkalaisille hänen valintansa oli kielteinen tai tyhjänpäiväinen asia. Äänestihän 46 prosenttia presidentiksi republikaani John McCainia.

Äänestäjistä viidennes sanoi ovensuukyselyissä olevansa “huolissaan” ja neljännes “peloissaan”, jos Obama voittaa. Lisäksi yli kolmannes äänioikeutetusta pysyi pois uurnilta.

Obamaan liittyviä odotuksia ihastellessa on muistettava lähtötaso. Bushin kannatus on historiallisen alhainen, talous on kuralla, maa käy kahta sotaa ja maine ulkomailla oli surkein vuosikymmeniin.

Vaalien aikana tehdyissä ovensuukyselyissä 75 prosenttia amerikkalaisista sanoi maansa olevan väärillä raiteilla ja 81 prosenttia pelkäsi talouskriisin koettelevan suoraan omaa perhettä.

On tapana odottaa parempaa, kun asiat ovat huonosti. Kovia kokeneet afrikkalaiset ovat vuosia osoittaneet kyselyissä olevansa maailman optimistisimpia ihmisiä.

Esimerkiksi viime vuonna ugandalaisista seitsemän prosenttia sanoi olevansa “hyvin tyytyväisiä elämäänsä”, mutta 63 prosenttia oli “optimistisia tulevaisuuden suhteen”.

Obaman valinnan aiheuttamaan hyvään oloon vaikuttaa kahdeksan Bush-vuoden lisäksi koko se 400 vuoden vaikea historia, jonka afrikkalaisperäiset ihmiset ovat joutuneet läpikäymään.

Orjuus, sisällissota, rotuerottelu, kansalaisoikeustaistelu ja arkielämän rasismi ovat asioita, joita ei voi pyyhkiä pois, mutta ei voi Obaman voittoakaan. Se on ja pysyy, täältä ikuisuuteen, osana amerikkalaissaavutuksia.

Siksi Obaman ei tarvitse olla presidenttinä edes kovin onnistunut. Jo hänen valintansa on onnistuminen, jonka kansa liittää ansioluetteloonsa.

“Minusta voi tulla ensimmäinen iranilais-amerikkalainen presidentti”, haaveili yksi lapsi radiohaastattelussa.

Tekeekö Obama 305 miljoonasta amerikkalaisesta onnellisempia, jos hänen toimensa johtavat sotien loppumiseen, minimipalkan nousuun ja terveydenhuoltoon kaikille?

On mahdollista, että lyhyellä aikavälillä amerikkalaisilla on mukavampi olla. Mutta kansoilla on myös taipumus olla ailahtelevaisia.

Pew-tutkimuslaitoksen globaalissa kyselyssä viime vuonna 25 prosenttia amerikkalaisista oli tyytyväisiä maansa tilaan, kun syksyllä 2002 niin ajatteli 41 prosenttia.

Mikä aiheutti laajempaa tyytyväisyyttä viisi vuotta sitten? Vuotta aiemmin oli koettu hirvittävät terrori-iskut, ja pörssit olivat tulleet alas it-kuplan puhkeamisen jälkeen.

Toisaalta takana oli voitolliselta näyttänyt sota Afganistanissa, talous näytti kohenevan ja Irakin sotaa vasta valmisteltiin.

Maan tila ja kansalaisten oma tilanne ovat kaksi eri asiaa. Vaikka viime vuonna amerikkalaisista vain neljännes oli tyytyväisiä Yhdysvaltain asioihin, kansasta 65 prosenttia piti omaa elämäntilannettaan hyvänä. Vuonna 2002 luku oli lähes sama, 64 prosenttia.

Tänään miljoonilta uhkaa mennä koti, mutta loput noin 300 miljoonaa seuraavat tragediaa vain uutisista. Lähes 50 miljoonalta puuttuu sairausvakuutus, yli 250 miljoonalla se on.

Pelko huonommasta tulevaisuudesta taas on yleisempää. Amerikkalaisista 31 prosenttia odotti seuraavalle sukupolvelle parempia aikoja, kun 60 prosenttia uskoi seuraavan sukupolven asioiden olevan nykyistä huonommin.

Osaselitys voi piillä maailman valtasuhteiden muuttumisessa. Kiinalaisista 86 prosenttia odotti seuraavalle sukupolvelle parempia aikoja, kun vain kuusi prosenttia odotti huonompaa.

Kiinalaisista vain kolmannes oli tyytyväisiä omaan tilanteeseensa, mutta 83 prosenttia ilmaisi tyytyväisyyttä maataan ja jopa 89 prosenttia hallitustaan kohtaan.

Kansainväliset kyselytutkimukset tyytyväisyydestä ja onnesta eivät ole eksaktia tiedettä. Tuloksiin suhtaudutaan varovaisesti. Moni suomalainen ehkä hätkähti keväällä 2007, kun brittitutkimus kertoi heidän kuuluvan Euroopan toiseksi onnellisimpaan kansaan heti tanskalaisten jälkeen.

Tänään islantilaiset taas voisivat silmäillä ihmetellen The Economist -lehden viime tammikuista artikkelia, jonka otsikossa luki: “Islannista se löytyy – onnen salaisuus.”