Amerikka on jälleen valmis johtamaan, Barack Obama lupasi virkaanastujaispuheessaan kahdeksan kuukautta sitten. Alkava viikko näyttää harvinaisen selvästi, missä määrin hän pystyy antamaan sanoilleen katetta.
Presidentti astuu kansainvälisen kokoussuman armottomiin parrasvaloihin samaan aikaan kun hänen kykyjään on alettu epäillä monella rintamalla. Obaman kannatus kotimaassa on liukunut tasaista alamäkeä, ja vastustajia ja puolustajia alkaa olla amerikkalaisista suunnilleen yhtä suuri osa. Suuri terveydenhuoltouudistus on juuttunut paikoilleen. Ulkopolitiikassa käytännön edistys ei ole yltänyt korkealentoisten puheiden tasalle.
Sisäpolitiikan hyydyttävä vaikutus tuntuu taustalla heti tiistaina, kun Obama puhuu ensimmäisenä valtionpäämiehenä YK:n ilmastohuippukokouksessa. Senaatin vastarinta on heikentänyt hänen mahdollisuuksiaan ajaa kotimaassa läpi tehokkaita päästövähennyslakeja ja sitoa Yhdysvaltoja rahoittamaan köyhempien maiden ilmastotoimia.
Maailmanpolitiikan sitkeä ydinjää työntyy vääjäämättä näkyviin, kun Obama niin ikään tiistaina tuo yhteen Israelin ja palestiinalaisten johtajat Benjamin Netanyahun ja Mahmud Abbasin. Mahdollisuus rauhanneuvottelujen uuteen alkuun on mitätön. Obaman hyvä maine muslimimaailmassa kolhiutuu, jos hän näyttää nyt jo antavan periksi Israelin uuden pääministerin luunkovalle siirtokuntalinjalle.
Kun Obama keskiviikkona pitää YK:n yleiskokouksen keskustelussa yhden ensimmäisistä puheenvuoroista, hänellä on tilaisuus kertoa koko globaalille yleisölle, millä tavoin hänen tarkoittamansa kansainvälinen johtajuus eroaa presidentti George W. Bushin yrityksistä johtaa ylivoimalla ja kovistelulla.
Pelkkä vetoomus vastuun jakamiseksi ja yhteistyön syventämiseksi ei riitä. Yleisten iskulauseiden aika on ohitse. Yhdysvaltain johtajuus on paraikaa niin näkyvästi koetuksella Afganistanissa, että Obaman olisi pystyttävä hälventämään siitä syntynyttä hämmennystä ja hajaannusta.
Ennen kuin Obama viikon lopulla alkaa isännöidä G20-maiden taloushuippukokousta, hän johtaa torstaina puhetta turvallisuusneuvoston huippukokouksessa, joka käsittelee ydinaseita ja aseiden rajoittamista. Kokous järjestetään Yhdysvaltain aloitteesta, ja Obaman pitäisi siinä uskottavasti osoittaa Yhdysvaltain ajavan vakavissaan paitsi ydinaseiden leviämisen estämistä myös vakiintuneiden ydinasevaltojen radikaalia aseistariisuntaa. Jos kokous epäonnistuu, ensi vuonna pidettävä ydinsulkusopimuksen tarkistuskokous vaikeutuu ja koko sopimus voi hajota käsiin.
Viikon kokouksia säestävissä kahdenvälisissä tapaamisissa Obamalla on viime hetken mahdollisuus löytää muiden suurvaltojen kanssa yhtenäinen linja Iranin ydinohjelmaan, josta yritetään lokakuun alussa saada aikaan kunnolliset neuvottelut. Iran-ongelman kärkevyydestä saadaan YK:ssa selkeää näyttöä, jos presidentti Mahmud Ahmadinejad tyylilleen uskollisesti taas käyttää yleiskokouspuheenvuoronsa härnäilyyn ja herjauksiin.
Haasteiden viikko on lopulta omiaan osoittamaan, että yhden lupauksensa Obama on varsin pitkälle lunastanut. Hän on luopunut edeltäjänsä epäluulosta ja ylenkatseesta YK:ta kohtaan ja antanut sille näkyvän paikan ulkopolitiikassaan. Yhdysvallat on maksanut rästissä olleet jäsenmaksunsa, palannut YK:n ihmisoikeusneuvostoon ja ottanut kunnioittavamman asenteen YK-lähtöisiin kansainvälisiin sopimuksiin.
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.